Petikko: Nimensä veroinen Paikka

Kiireisen ja sateisen viikonlopun iltalenkiksi sain vinkin lähteä kuntoilemaan Petikon maastoon. Kesällä olin käynyt alueella iltarasteilla ja todennut paikan hyväksi suunnistusmaastoksi. Vesisateesta johtuen uskoin, että kävely nastarit jalassa latupohjia pitkin on mahdollista. Petikossa olen käynyt kerran hiihtämässä noin 30 vuotta sitten ja kerran muuten kuin suunnistaen lenkkeilemässä, joten ei voi sanoa, että paikka olisi ollut tuttu.

Opaste Tiilitieltä. Nimi lupaa paljon ...

Pysäköintialue on yllättävän vaikea löytää. Sinne pääsee Petikontien pohjoispuolelta Tiilitieltä, josta löytyy ensimmäinen ja ainoa opaste. Tänään tullessani parkkipaikalle auringon laskiessa, yllätyin kuinka paljon alueella oli autoja. Pian paljastuikin syy, siellä oli loistokuntoinen tykkilumilatu. Kuulin, että sen pituus on n. 1.6 km ja sitä hiihdetään edestakaisin, joten 3.2 km tulee lenkille pituudeksi.

Petikossa oli tykkilumilatu loistavassa kunnossa.

Hiihtäjiä oli paljon.

Tänään (29.1.2017) ei ollut suksia mukana vaan tarkoitus oli kävellä 5 km latupohjaa pitkin. Se olikin leveä ja hyvin valaistu, mutta mikä yllättävintä tänään, joka paikassa oli luonnon jää- tai lumikerros. Tämä tarkoittaa, että radalla voi hiihtää, kun saadaan muutama sentti lunta lisää. Radalla on korkeuseroja aivan riittävästi, joten radan kierto kävi hyvästä kuntoilusta. Suksilla laskut voivat olla melko vauhdikkaita.

Petikon 5 km radan varrella on laavu ja nuotiopaikka. Mukava nähdä se käytössä.

Kuntolaitteet eivät juuri tänään olleet saaneet kyytiä

Petikko osoittautui näin nopeastikin ulkoillen upeaksi liikuntapuistoksi. Sinne on ehdottomasti tultava uudelleen kevään tai kesän aikaan ja tutustua hiukan radan ulkopuoliseen alueeseen. Erityisesti voisi kokeilla Petikko-Keimola lenkkiä ja käydä tutustumassa Keimolan Isosuohon. Vaihtoehtoisesti alueelta on merkitty ura myös Lahnuksessa olevan Serenan maastoon. Alueella on myös koirakoulutusalue ja lennokkien lennättämiseen varattu alue. Varmasti lapsiperheille paljon mielenkiintoista nähtävää ja helppo saada lapset liikkeelle. Vinkin antaja käy alueella usein kesällä sienestämässä, ja tavallisesti palaa kotiin runsaan saaliin kera, mutta suomalaisen perinteen mukaan sienipaikkavinkit eivät kuulu kontrahtiin.

Kaurispolku. Sorkkia ei kastella purossa. Eräs hiihtäjä kertoi  lähes törmänneensä kauriiseen

Tänään (30.1. 2017) hiihdin tykkilumiladun kolmesti. Yhden kierroksen pituus on n. 3,2 km, eli mukavan pituinen lenkki. Rata on profiililtaan suuripiirteinen, ja koko ajan polveilevaa, ja korkeuseroakin on yllättävän paljon. Rata on leveä ja molemmilla hiihtotavoilla on mahdollista edetä toisiaan häiritsemättä. Ehdottomasti tykkilumilatujen eliittiä, olipa mukava tutustua Petikon Luontovirkistysalueeseen.

Reitin päänousu ja takasin mennessä mukava, vauhdikas lasku.

Sääksjärvi: Paikka moneen liikuntaan

Nurmijärvi on saanut tykkilumiladun Sääksjärven maastoon. Se on kovassa käytössä ja on mukavaa hiihdettävää maastoa ja latu on loistavassa kunnossa. Tänään yhdistin hiihtoon myös luistelua Sääksen jäällä, jossa en ole aikaisemmin ollutkaan luistelemassa.

Sääksen jäälle on aurattu hvyäkuntoinen rata.

Sääksen jäälle uimarannan tuntumaan on aurattu n. 1.8 km ura. Sen pinta oli hyvässä kunnossa, selvästi tasaisempi kuin Valkjärvellä (21.1.2017). Tasaisuus antoi rohkeutta luistella vaudikkaammin ja pitää käsiä selän takana. Tämä on tyyli, josta itse pidän eniten. Tällöin voi keskittyä  luistimen pitkään luistoon ja sujuvaan painonsiirtoon ja mahdollisimman pehmeään etenemiseen. Toisaalta tekniikka asettaa enemmän vaatimuksia jäälle, railoja voi olla hitaampi väistää ja röpelöinen jää voi horjuuttaa tasapainoa. Sauvoja käyttäessä luisteluasento on pystympi ja luistimen luisto jää lyhyemmäksi, mutta antaa mahdollisuuden nopeammin reagoida jään muutokseen.  Maisemia on luistellessa hankala ihailla ja katseen vangittua väärään kohteeseen voi nopeammin kuin arvaakaan löytää itsensä jään pinnasta. Vaikka jää on kovaa, niin liukkauden ansiosta kaatuminenkaan ei toistaiseksi ole ollut kohtalokasta.


Sääksi on nyt koko perheen ulkoilupaikka: siellä voi luistella ja hiihtää hyvissä olosuhteissa. Varmasti kannustaa liikkumaan. Uusi tykkilumilatu on ollut taas tänä talvena tälläkin alueella hiihtäjän pelastus.Niin luistelu- kuin hiihtoradalla on liikkujia, muttei tungokseen asti ja vauhti on maltillista. Jokainen saa hiihtää ja luistella omaa vauhtia.

Sääksi on iso järvi, mutta aurattu ura on melko lyhyt. Suksilla voi kuitenkin laajentaa reittiä.

Tykkilumiladusta huolehditaan. Toivottasti pian pääsee koko Rajamäen latuverkostoa ajamaan toivoi kuski.

Valkjärvi: Suojaisaa luistoa

Valkjärvelle aurattua uraa. Pinta hvyälaatuinen. Ei railoja

Valkjärvi Klaukkalan ytimessä on pieni suojaisa järvi. Siellä pääsee usein jo varhain luistelemaan. . Jäällä on tänäkin talvena jo voinut liikkua pitkään. Järvelle pääsee helposti kahta kautta, joka Valkjärven uimarannan kautta tai Tiiranrannasta. Ensimainitussa paikassa auton saa lähemmäksi ja on enemmän parkkipaikkaa.

Valkjärven ura kiertää rannan tuntumassa. Tässä mukava yksityiskohta

Monkijällä aurattu n. 2m leveä rata on noin 7 km pitkä. Se oli tänään (21.1.2017) kohtuullisessa kunnossa. Muutamissa paikoissa oli röpelöä jäätä, jossa oli luisteltava varoen. Railoja ei ollut nimeksikään. Tiiran rannassa on avantouimareiden paikka. Sitä kannattaa kiertää hiukan kaumpaa luistellessa. Uintireissu kannattaa tehdä eri välineillä.

Luistelu retkiluistimilla on hieno harrastus. Vauhti nousee helposti. Luonnon jäillä luistellessa jäätä on luettava koko ajan, jottei osu railoon tai röpelöiseen jäähän. Luistellessa kaatumista on vaikea välttää. Muistakaa jäänaskalit mukaan ainakin alkukaudesta. Tämä on koko perheen harrastus.

Aurattu Ura. Kierros n. 7 km rantoja seuraten. 

Normaaliin Pilot-monoihin kiinnitettävä terä on loistava luistella. Muovirunkoinen antaa pehmeämmän kyydin kuin alumiinirunkoinen. Terien teroitus vaatii erikoistaitoa: itse terotutin Hyrylän Tuussportissa.

Rajamäen Ladut: Pohjoisen hiihtopuitteet lähelläsi

Jälleen on saatu lunta Etelä-Suomeen. Sitä ei satanut paljoa, mutta on taas yksi paikka, joka erottuu ympäristöstä, se on Rajamäki. Siellä on loistavat Kiljavan ladut latuverkosto. Kartta 
Nyt suuntasin sinne hiihtämään  (14.1.). Tällä kertaa pysäköin Sääksjärven P-alueelle, missä on myös keinolumitettu latu. Muita hyviä P-paikkoja ovat Rajamäen Kehityksen Hiihtomaja ja Liikuntapuiston parkki aivan Kiljavan tien varressa.

Kiljavannummella. Tässä noustaan Sääksen parkkipaikalta kohti Kiljavaopistoa. Pitkä hivuttava  nousu. Nyt osa keinolumetettua reittiä.

Alkukauden lenkiksi valikoitui 13 km luistellen Sääksjärvi-Kehityksen maja -Käpylännummi- ja paluu aina Kiljavan opistolle asti. Radat oli pohjustettu kunnon latukoneella, ja olivat luisteluun erinomaisessa kunnossa. Perinteistä pääsi hiihtämään Sääksjärven ympäristössä.

Käpylännummen reitin (oranssi) suora oli hyvin tampattu. 

Rajamäki on hiihtäjän unelmapaikka. Alueella on useita hyvin merkittyjä reittejä ja mikään ei estä yhdistää eri reittejä ja tehdä omanlainen lenkki. Lisäksi suosituimmat reitit ovat valaistu, joten siellä voi iltoisinkin tehdä pitkiä lenkkejä. Leveiden urien ladut kunnostetaan isolla Paanalla säännöllisesti niin luistelu- kuin perinteiseen hiihtoon. Mikä tärkeintä paikka on usein hyvin talvinen. Esimerkiksi Käpylän- ja Kiljvannummella huomaa, kuinka erilaista lumi on  verrattuna alempana liikuntapuiston läheisyydessä tai Rajamäen kehityksen majan tuntumassa. Nummella lumi on kuivempaa ja pulverimaisempaa, se tarkoittaa erilaista luistoa. Erityisen haastavaa se voi olla 'nollakelillä' perinteistä hiihdettäessä. Alhaalla suksi toimii ja ylhäällä jäätyy tai päinvastoin ylhäällä suksi toimii loistavasti, mutta alhaalla pitoa ei ole nimeksikään. Ladut ovat suuripiirteisiä ja korkeuseroa ei ole paljoa. Kuitenkin täällä on pitkiä jopa kilometrin pituisia nousuja, jotka nostavat hyvin sykettä hiihdettäessä. Laskut ovat helppoja, joten maasto sopii kaikille. Latujen varrella on kaksi laavua, joissa voi huilata  eväitä syöden ja monesti viikonvaihteessa siellä onkin tulet jo valmiina.

Lyhyt luonnehdinta merkityistä reiteistä:
Matku (valkoinen täppä) on ehdottomasti helpoin lenkki, mutta ei tylsä. Lähtee Rajamäen kehityksen majalta
Käpylän nummi (oranssi) kohtuullisen heppo, mutta reitillä on pitkät piilonousut, jotka kuormittavat erityisesti luisteluhiihtäessä. Kulkee maaston sisällä mutta parhaiten sinne pääsee Liikuntapuiston P-paikalta.
Kiljavannummen (musta täppä) latu on helppo, sisältäen muutaman pitkän nousun. Haukilammelle lasku on vauhdikas. Lähteä voi monesta paikkaa esim. Kehityksen maja, Sääksi, Kiljavaopiston tai Kiljavan Sairaalan P-paikalta.
Märkiö (vihreä täppä) on reiteistä vaativin, mutta  maisema palkitsee, erityisesti sen Märkiö-Kakari kannas. Märkiöreitillä on pitkä hivuttava nousu harjulle, josta lasketaan alas koko alueen vauhdikkainta vauhtia. Reitillä voi joku jopa hiihtää väärään suuntaan, johtuen vanhasta tottumuksesta. Viimeinen kymmenen vuotta latua on kierretty kuitenkin myötäpäivään. Lähtö joko Kehityksen majalta tai Märkiön P-paikalta Hankotien (tie 25) varrelta.

Nyt oli Kiljavannumella käytetty keinolunta. Upeaa maastoa.

Rajamäki kuuluu ehdottomasti eteläisen Suomen parhaisiin kuntohiihtoalueisiin. Se soveltuu kaikille ja kaikenikäisille. Lapsiperheet voivat hiihtää Kehityksen majan läheisyydessä olevalle laavulle, jonne on matkaa kilometrin verran. Hyväkuntoiset ladut kulkevat hoidetussa, kauniissa kangasmetsässä ja ainutaatuisessa harjumaisemassa. Voiko hiihtäjä enempää toivoa.

Rajamäen Kehityksen majan vieressä on jo viehättävä suo (25.2. 2017)

Matkunreitillä saa myös ihailla suomaisemaa (25.2. 2017)

Herunen-Märkiö-Herunen: Korjautuneet haavat

Nyt toisen kerran järjestettiin Herunen-Märkiön Laavu-Herunen 'Nordic Walking nightmare' tapahtuma, joten päivän (7.1.2016) lenkkiä ei  tarvinnut itse valita. Reitin pituus on noin 8 km suuntaansa, joten kokonaispituudeksi tulee 16 km, joka on kokeneellekin kuntoilijalle hyvä matka. Tänään nimensä mukaisesti haasteen tapahtumaan antoi juuri satanut ja paraikaa satava lumi.

Herusen Kioski lähtöpisteenä. Tästä voi lähteä moneen kohteeseen

Suoraviivainen reitti

Märkiön Laavu. Tulet, makkaran paistoa ja kääntöpiste.

Reitti kulkee ns. Rajamäen latupohjaverkostolla. Hyväalustainen, erittäin suuripiirteinen reitti on helppo kävellä ja myös helppo hiihtää. Reitillä on kaksi haastavaa nousua/laskua: toinen pian lähdön jälkeen entisen soranottokuopan reuna ja toinen Hankotien alituksen läheisyydessä olevan harjun lasku. Muuten reitti kulkee korkealla Lohjan soraharjun selällä ilman merkittäviä korkeuseroja. Suuripiirteisyydestä johtuen nyt ehtii ihailla eri ikäisiä mäntymetsiä. Myös jääkauden jälki näkyy maastossa monessa paikassa: on kauniita matalia samansuuntaisia sora/kivi kumpareita, eri kokoisia suppia ja eri korkuisia harjanteita. Ratapohjaa raivatessa kiviä on jouduttu siirtämään radan sivuun, joita nyt ohikävellessä näitä soraharjun siloisia, pyöreitä ja monen värisiä kiviä voi ihailla.
Hankotien eteläpuolella reitti kulkee pääasiassa vanhalla Hanko-tiepohjalla aivan nykyisen 25-tien rinnalla. Kuulostaa tylsältä, mutta rata kulkee suojellun Matkunsuon reunaa, jossa on paljon tarkkailtavaa kävellessä tai hiihtäessä.
Retkeillessä nuotio ja tulet antavat mukavan tauon ja mahdollisuuden nauttia eväistä. Tällä kertaa tapahtumaan liittyen tulet olivat jo odottamassa vaeltajia Märkiön Laavulla. Omia puita ei tarvitse välttämättä kantaa, sillä sinne on kunnan toimesta toimitettu hyvää polttopuuta, vain tulukset matkaan. Päivän lenkkiin kuului vielä paluu Herusen kioskille vastakkaiseen suuntaan. Maisema avautui taas uudesta näkökulmasta.

Eri ikäistä, hyvin hoidettua mäntymetsää on mukava katsella

Entinen soranottoalue kasvaa jo vauhdilla uutta mäntymetsää

Vanha Hankotien pohja on nyt ulkoilijoiden käytössä. Luonto on jo lähellä

Herunen-Märkiö on suoraviivainen lenkki, kohtuullisesti opastettu. Muutamissa kohdin saa olla tarkkana, jotta pysyy oikealla uralla.Reitin ominaispiirteenä ovat kauniit mäntykangasmetsät, jotka eivät ole täällä Etelä-Suomessa aivan tavanomaisia. Maastossa liikkuessa saa jo tuulahduksen pohjoisempien ja itäisempien kangasmetsien lumosta. Itse vertailen usein näitä alueita Sallan alueeseen. Ehdottamasti kokeilemisen arvoinen rupeama.

Klaukkalan Isosuo: Suo Silmillesi

Tavallisesti sää ei paljon vaikuta ulkoiluuni, mutta tänään (6.1. 2017) -20 asteen pakkasessa seisovan auton käynnistys ei houkutellut. Niinpä mieleeni palautui kokeilla nokinuohoojani (Arto Niemi) ylistävät puheeet Klaukkalan Isosuosta (Klaukkalan Isosuo). Hieman katselin karttoja ja se olikin yllättävän lähellä. Alkuaskeleet suuntasin Klaukkalan jäähallille, josta uskoin olevan yhteys suolle, ja totta tosiaan Osmankäämien reunustama polku vei suoraan korpimaiselle suolle. Siitä otin auringon tähtäimeksi ja jonkun ajan kuluttua suo alkoi avautua. Upea suo näin talvellakin, lunta sopivasti kaunistamaan puut, heinät ja suopursut. Peurojen, kauriiden, rusakoiden ja jänisten jälkiä oli paljon, jopa poluksi asti. Ruokaakin oli kaivettu jo jäätyneestä maasta. Alue on herkkää luontoa, joten olikin hyvä seurata eläinten polkuja vähentääkseni alueen kulumista

Avointa suomaisemaa. 

Klaukkalan Isosuolle pääsee Lepsämäntien varrella olevan jäähallin parkkipaikalta (keltainen täplä). Suolla reitti seurasin avosuon rajaa. Kuonomäentieltä lähdettäessä  Riihirinteen kohdalta lähtee hyvä polku suota kohti.

Suo on karua kasvualustaa

Monen muotoiset männyt lumihunnuissaan

Tämän lenkin viehätys on siinä, että suoalue oli aivan poluton, Se tekee kävelystä kohtuullisen raskasta. Nyt jäätynyt maa auttoi ja jää kantoi avoimissa lampikohdissa.Tähtäimessä oli aluksi kävellä kohti länttä (Lepsämää) avosuo- ja puurajaa seuraten. Puolen toista kilometrin jälkeen runsaan suopursutaipaleen jälkeen alue metsittyi ja olinkin Pitsillantien asuntojen takapihalla. Siitä sitten suunnistus kotia kohti seuraten  taas avosuon reunaa siten, että laskevan auringon säteiden paiste näkyi puiden latvoissa. Suolle ei näkynyt Klaukkalan savuja, vesitornia tai puhelinlinkkimastojakaan, joten suuntassa pysymisessä piti olla tarkkana. Kompassi olisi ollut hyvä olla matkassa.

Ruokaa etsitään

Puolikuu paistaa Klaukkalan suunnassa

Lenkki Klaukkan Isosuolle on varmasti kokemisen arvoinen ja haastava. Vuodenaika ja vedenmäärä vaikuttavat oleellisesti liikkumiseen. Useissa paikoissa näkyi avomaisia lätäköitä, jotka on syytä kiertää kaukaa sulanmaan aikaan. Liikkuminen kannattaa tehdä pieteetillä luontoa säästäen. Lapsille alue on melko haastava johtuen puuttuvista poluista ja korkeasta aluskasvillisuudesta. Olin yllättynyt, että näin lähellä Klaukkalan keskustaa on näin upea alue.  Vaikka usein on tullut ajettua Lepsämän- ja Kuonomäenteitä pitkin viimeisen viiden vuoden aikana, niin en ollut aavistanutkaan mikä luontoaarre teiden välisessä maastossa onkaan. Niin tällä kertaa olinkin maastossa, jossa en koskaan ole suunnistanut.

Keimolan Kaiun maja: Hiihdon vaativat urat

Tänään (3.1.2017) olikin mietittävää, miten voisi kuntoilla. Lunta satoi 5 cm, joka pakkaslumena on kuitenkin liian vähän hiihtoon ja toisaalta liikaa uskaltaakseen jäälle ensi kertaa luistelemaan, niinpä valitsin kävelyn ja lähellä sijaitsevan Keimolan Kaiun kilpalatupohjat. Latupohjat ovat profiililtaan melko tyypilliset 80-luvun ihanteiden mukaiset: jyrkät nousut ja jyrkät laskut ja mielellään mutka lopuksi. Vastavan tyyppiset ladut voi löytää Nurmijärven Alhoniitystä ja Mäntsälän Hirvihaarasta. Keimolassa uraleveys on kuitenkin nykyaikainen eli perinteisen ja vapaan rinnakkaisladulle sopiva n. 8 m. Tämä tekee laduilla hiihtämisen turvallisemmaksi ja toisaalta lumivarmemmaksi. Radalta ei voi eksyä sulanmaan aikaankaan ja se on valaistu koko matkalta. Oman lisänsä tuo kilometritaulut ja kääntymisoppaat 1, 2 ja 3 radoille. Näin reitin pituutta on helppo kontrolloida.

Keimola Kaiku ry maja

 Illan lenkki oli 'vain' 5 km, mutta oli haastava. Syke nousi hvyin jyrkissä nousuissa. Osan haasteesta teki lumi. Se myös vaimensi tehokkaasti askelten äänen, vaikka oli nastoitetut jalkineet. Aikaa kului 53 minuuttia ja lenkin pituus 5 km ja 70m, eli tarkasti on latu mitattu. Luonnoltaan Keimolan rata kulkee melko tavanomaisessa kuusivaltaisessa metsikössä, mutta muutamassa kohtaa on avokalliomaisemaa. Sinällään mukava luontoa.

Ura on leveä, se on mukava vaihtoehto perinteiselle polulle.

Pakkaslumi puiden oksilla ja keinovalaistuksessa on kaunista ihailtavaa  

Rata soveltuu hyvin myös lapsiperheelle, matkaa on  helppo säädellä. Henkilöt, jotka aristavat synkkää metsää, tällainen leveäurainen polku/tie voi olla mukava vaihtoehto. Haastavaa kuntoilua hakevalle tämä on erinomainen rata, ja erityisesti, jos koettaa säilyttää nopean etenemisen jyrkän nousun jälkeen saa hyvän palautteen kunnostaan. Itsekin viihdyin tällä 'kilparadalla', lopussa vain mustikkasoppa puuttui.

Ruotsinkylä-Mätäkivi-Fira: Erikoisten puiden varjossa

Hyvää Uutta Vuotta 2017. Kuntoilu on heti aloitettava tänäkin vuonna. Tänään (1.1.2017) lenkkikohteeksi valitsin Ruotsinkylän Metsäntutkimuslaitoksen alueen, jonka virallinen P-paikka on Maisalantien varrella  Ruotsinkylä-Mätäkivi-Fira. Kartalta suunnittelin lenkkiä, jonka pituudeksi tulisi n. 7km myötäpäivään kiertäen, mutta lopputulos oli aivan toinen. Ainoastaan Paratiisinmäen puulajipuistossa on opastus, mutta sinne löytäminen oli vaikeaa ja lisäksi alueen kartat eivät ollet pohjois-eteläsuunnassa, joten oli alku oli hankalaa ja olin aivan hukassa. No kolmen vartin päästä matka alkoi sujua. Reitillä ei ole opastusta, mutta jälleen runsas kerran ja hyvälaatuinen polkuverkosto. Suunnistuksessa auttaa kun jakaa alueen kolmeen osaan: 1) Tuusulanmoottoritie länsipuoli ja Maisalantien eteläpuolinen osa 2) Mätäkiven mäki (moottoritie itä ja Korson tie  eteläosa ja 3) moottoritie itäpuoli ja Korsontien pohjoispuoli.

Ruotsinkylä METLAn lähtö ja myös tämän päivän starttipaikka

 Sitten menoksi. Oheisesta kartasta näkyy, että alun haparanoinnin jälkeen suoraviivaista etenemistä. Asiaa helpottaa, että olen suunnistanut alueella iltarasteilla lukuisia kertoja, viime kesänäkin kolme kertaa.

Ruotsikylä METLA- Mätäkivi-Pirunkorpi-Fira ja Lehtikuusenmäen alue

Ensimmäinen alue eli Paratiisimäen puulajipuisto on tosi viehättävä, esitellen lukuisia puulajeja. Aleella ei raaski kävellä kovaa. Jos ei ole kiirettä niin alueen polkuverkosto kannattaa käydä läpi. Oikeasta takakulmasta sitten pääsee aleelta ulos ja se johdattaa Ruotsinkylätielle lähelle Luhtariihentietä. Tuusulantien alitus ja nousu Mätäkiven mäelle. Alue on hienoa mäntykangasmetsää ja nousuakin tulee mukavasti. Pirunkorven puolle siirryin läheltä Tuusula-Vantaa rajaa. Pirunkorvessa on hienot risteilevät polkuverkostot. Se on suosittua koiraihmisten aluetta, niinkuin tänäänkin. Pirunkorvesta kohtuullisen suoraan Firan hiekkamonttujen reunalle. Soranottoalue ja samalla Tuusulan seudun vedenottamo kierrettiin itä-eteläpuolelta. Sieltä oli luontainen yhteys Fira-alueen tieverkostoon ja edelleen Tuusulantien alitukseen. Sitten olikin tuttu reitti Riihikallion eteläpuolisen metsäntutkimuslaitoksen metsätiestöön ja takasin lähtöpisteeseen. Sportstracker näytti, että 12,5 km lenkki oli tullut kierrettyä ja aikaa kulunut lähes kolme tuntia. Jälleen kerran on hieno paikka kuntoilla.

Kuriilien lehtikuusia: eivät olekaan hassumman näköisiä näin talvellakaan

Näiden uhkeiden mäntyjen laji jäi arvoitukseksi, mutta ihailin pitkään.

Tämä puu oli eksynyt tai karannut neliöstään

Helppokulkuinen alue, jossa on laadukkaat polut ja metsätiet. Helppo liikkua, ei korkeuseroja, oikeastaan vain Mätäkivenmäki on kivuttava. Opastus on vaatimaton tai ei lainkaan, mutta pahaa eksymisen vaaraa ei ole, sillä suunnassapysymisessä auringon lisäksi auttaa lentokenttä-melu ja moottoritien humina. Lenkin pituudelle ei kannata asettaa tiukkoja rajoja, yllätyksiä suunnissa aina tulee. Lähtöpisteessä on nuotiopaikka.