Lahnuksen ampumaurheilukeskus: Sakkoringille mieluusti

Klaukkalasta on mukava ajella toimistolle Rajatorppaan perinteistä Lahnuksentietä. Klaukkala-Lahnus-reitin puolivälissä olen kiinnittänyt huomiota ampumaratakylttiin ja joskus jopa 'hiihtoladut auki' kylttiin. Varmaan kyläyhdistyksen moottorikelkalla tehtyjä latuja olen väheksyen ajatellut ja ajanut  vakionopeudella ohi. Mutta tänään (16.11. 2017) käännyinkin kyltin opastamana ampumarata-alueelle (Lahnuksentie 37, Espoo) sen sijaan, että olisin ajanut Luukkiin asti. Lisäkannustimena oli tielle heijastava uutukainen ratavalaistus. Yllätys oli suuri nähdessäni erittäin laadukkaat latupohjat, n. 8 m leveät, josta 4 m levyinen ura oli hyvin sorastettu kivituhkalla. Paikalle oli rakennettu ampumahiihtorata. Ei muutakuin kiertämään mutkittelevaa ja mäkistä reittiä. Pian olinkin ampumahiihdon ampuma-alueella, joka vielä oli työn alla. Mutta sakkoradat olivat jo rakennettu, ei miten tahansa, vaan upeasti luonnon yksityiskohtaa korostaen. Hienoa työtä suunnittelijoilta ja toteuttajilta. Valaistu osuus oli melko lyhyt, joten sen kiersi nopeasti pariinkin kertaan. Jos olisi ollut saappaat, olisin voinut käydä valaisemattomallakin alueella kävelemässä, mutta nyt tyydyin hiekalla tallustamiseen.

Lahnuksen tien varteen on nousemassa laadukas ampumaharrastajien ja ampumahiihtäjien harjoitusradat

Tyypillinen ampumahiihtorata. Vastaavaa ei Etelä-Suomessa ole montaa

Vielä ei aivan ampurata ollut kunnossa, mutta tärkein kyltti oli jo paikallaan

Sakkoringit sijaitsivat tunnetusti ampumapaikan läheisyydessä, mutta hienosti sijoitettu. Ringin keskelle jää kaunis luontokohde

Hiihtoura polveilee kivasti maastoa kunnioittaen ja esitellen useita mukavia yksityiskohtia

Yes, talvi tulossa. Vielä ei aivan jää kanna

Vaikka rata oli nykyaikaisesti rakennettu raskaasti ja leveästi, oli se kuintenkin tehty luonnon ehdoilla ja sitä kunnioittaen. Radan varret olivat täynnä luonnon yksityiskohtia, joita korosti radalta sivuun nostetut kivet. Pienimuotoisena ratana paikka on erittäin sopiva koko perheen ulkoiluun. Varmasti löytyy tarvittaessa oikopolut, jos pienimpiä alkaa väsyttää.

Talvella radalla on mukava hiihtää. Se kulkee tunnetusti lumisessa maastossa ja leveät urat mahdollistaa lumen tasaisen satamisen maastoon. Radalla ei ole suuria korkeuseroja, mutta vaihtelevuutta sitäkin enemmän. Taas yksi uusi vaihtoehto talven hiihtolenkiksi,  ja tuota kokemusta on mukava odotella kevyen pakkasen jäädyttäessä jo ensimmäisiä lätäköitä.

Kalajärvi-Petikko: Reitti siipien suojassa

Työmatkan varrella olen kiinnittänyt huomiota Kalajärven uusiin kyltteihin: Kalajärven kuntorata ja Luontopolku. Lisäksi olin saanut vinkkiä, että Petikosta olisi ulkoilureitti Serenaan, joka on Kalajärven lähellä. Nyt oli kokeiltava, mitä Kalajärven opastuksen takaa löytyy (7.4.2017).  Pysäköin Vihdintien (120) varrella olevalle parkkipaikalle. Siellä olikin alueen opastaulu ja viitat kuntoradalle, luontopolulle ja oppaat Petikko/Serenan suuntaan. Sitten menoksi, alku oli hyväkuntoista kuntorataa ja sitten pari seuraavaa kilometriä mukavaa, perinteistä luonnollista kärrypolkua, mikä sitten liittyi sorapitaiseen Serena-Petikko (Keimola) uralle. Reitti on osa Reitti-2000 polkuverkostoa Reitti 2000 . Risteyksessä olikin selkeä opastus niin Serenan, kuin Petikko/Keimolan-suuntaan. Tällä hyväkuntoisella uralla oli helppo  kävellä ja ihailla maisemia. Kävelin aina Petikon maanläjitysaleen eteläreunaan asti, jolloin edestakaisen lenkin pituudeksi tuli 15 km. Jos olisin käynyt aivan Petikon Ulkoilupuiston parkkipaikalla asti, matkaa olisi kertynyt lähes 20 km, kun taas Keimolassa käynti olisi ollut pari kilometriä lyhyempi.

Iltapäivällä lenkillä, Aasiat lento lähdössä pitkälle reitilleen

Olipa upea lenkki. Heti ensi metreistä lähtien tämä tuntui sopivan tämän blogin teemaan täydellisesti. Ensimmäiset kaksi kilometriä olivat luonnonmukaisilla urilla, ohittaenTremanskärrin luonnonsuojelualetta ja nimikkosuota, Kurkijärven ja alueen jyrkkäpiirteisiä kallioita. Oli upeita haapalehtoja, paljon kelopuuta ja vanhaa metsää. Reitti-2000 osuudellakin kuljettiin suon ja mukavan vanhan niityn lävitse. Linnunlaulua kuulee tähän vuoden aikaan jo runsain mitoin ja jäniskin oli liikkeella. Huolimatta runsaista peuran ja kauriin jalanjäljistä, eläimet pysyttelivät turvallisesti piilossa.

Luonnonniityn pajut kukkivat valtoimenaan

Hieno laavupaikka Reitti-2000 osuudella, lähellä Petikon läjitysaluetta

Alkumatkalla reitti kulkee luonnonuralla, jolla on miellyttävä kävellä

Seuraavalla kerralla Keimolaan, nyt suuntasin Petikkoon

Seuraavana päivänä (8.4.2017) kävin vielä erikseen kiertämässä Kurkijärven luontopolun. Se oli hyväkuntoinen, hyvin merkitty, kiertäen alueen kauneimmat luontokohteet. Mukavana yksityiskohtana olivat lukuiset puupenkit, joilla saattoi huilata ja ihailla maisemia. Vajaa 3 km kierros on varmasti sopiva pituinen perheen pienimmillekin.

Kalajärven pysäköintipaikalla on hyväkuntoiset opastukset. Luontopolun opastus on kiitettävä. Kivikko/Petikko kyltit kaipaisivat ehostusta

Trämanskärrin pitkospuut

Kurkijärvi oli vielä jäässä. Näkymä viihtyisältä istumapaikalta

Kalajärven reitistöä voin suositella todella lämpimästi. Paikka nousi aivan ehdottomaksi suosikikseni. Voi valita rauhallisen luontopolkukierroksen tai sitten lenkin voi ottaa fyysisemmin vaihtelevassa ja luonnoltaan monipuolisessa reitistöllä, jolloin vaelluksen pituus on helppo säätää niin kuntoon kuin käytössä olevaan aikaan sopivaksi.

Sipoonkorpi Kalkkiruukin reitti: Retkikohde luontoelämyksiin

Talven lumet alkavat aukeilta kadota, mutta metsästä sitä on vielä paikoin runsaasti. Olisihan se pitänyt näinkin kokeeneena suunnistajana muistaa. Latujen sulattua, suuntasin lenkille Sipoonkorven kansallispuistoon (http://www.luontoon.fi/sipoonkorpi/) ja Kalkkiruukin reitille. Parkkipaikaksi valikoitui opasteita seuraten Tasakallion pysäköintialue. Pienen pohdinnan jälkeen näkyikin Högbergin opastaulu ja Metsäliiton nauhat. Niitä seuraten pian oltiinkin jo todella korkealla kalliolla, josta avautuivat upeat maisemat kaikkiin suuntiin. Sieltä sitten voi jatkaa hyvin merkittyä Kalkkiruukin reittiä pitkin. Valitsin kiertosuunnaksi vastapäiväisen suunnan. Pian Högbergiltä laskeuduttaessa huomasin, että suunnistussaappaat olivat tänään  väärät jalkineet, olisi pitänyt olla nastalliset kengät jalassa, sillä urat urat olivat vielä tähän vuoden aikaan todella jäiset ja liukkaat.

Högbergin maisemia

Polku kulki todella jyrkkäpiirteisessä maastossa. Syvien korpinotkojen jälkeen noustiin kallioille, joista sai ihailla maisemaa. Polku koukkasi välillä kaivosalueelle ja lehtomaisemiin, esitellen uuden luonnonpuiston erityispiirteitä. Vaikka oli vielä varhainen kevät, olivat lintukonsertit jo hyvässä vauhdissa. Lenkin kohokohta olikin, kun 23 kurkea lensi aurassa aivan puun latvojen yläpuolella ja laskeutui alueen yhdelle suolle. Kuntoilijana juuri nuo suuret korkeuserot ja jyrkät nousut viehättivät a ne saivat hyvin hien pintaan ja hengityksen kiihtymään. Vielä toistaiseksi suurin osa polusta on luonnonvaraisena, joten askeleita tulee tarkkailla koko ajan, mikä lisää rasittavuutta ja parantaa koordinaatiota. Laskuissa ja nousuissa portaat olivat tervetulleita, ja erityisesti tähän vuodenaikaa uudentyyppiset ulkoiluportaat toimivat loistavasti.

Kalkkiruukin reitti on rakentumassa. Uudenlaista rakennetta luontopolulle.

Sulavan lumen vesi virtaa kauniisti rinteissä

Vanhaa kaivosaluetta

Notkoissa kevätpurot solisvat iloisesti. Taustalla kurjet lauloivat

Kalkkiruukin reitti on upea, sopivan pituinen kierros. Siellä saa kuntoa kohotettua vauhdikkaalla kävelyllä tai sitten liikkumalla hitaammin yksityiskohtia ihaillen. Reitillä on paljon koettavaa, monin aistein. Sen varrella on myös laavu nuotiopaikkoineen ja puucee. Laavu näytti olevan kovassa käytössä, ja mikä ilahduttavinta, paljon lapsiperheitä oli liikkeellä kaunnissa luonnossa.

Syyskuun Vaellus Sipoonkorvessa
Syyskuussa (25.9.2017) toistin lenkin. Tällä kertaa lähtökohtana oli Landbon Sipoonkorven virallinen lähtöpaikka Bakunkärr. Sieltä oli asiallinen opastus (punainen neliö) Kalkkiruukin reitille. Muutamissa kohdissa piti olla tarkkana, jotta ei eksynyt reitiltä. Lisäksi vielä olisi kaivannut muutamiin kohtiin pitkoispuita ja parin ojan ylitykseen siltaa. Matkaa Bakunkärristä polulle oli 3 km suuntaansa. Kiersin radan keväästä poiketen myötäpäivään (5,8 km), joten kaiken kaikkiaan matkaa tuli yli 11 km. Reitin vaativuudesta johtuen aikaakin kului lähes 2,5 tuntia. Tällä kertaa ei ollut pidon kanssa ongelmia, vaikka kesä on ollut sateinen ja paikka paikoin oli melko kuraista. Pitkää lenkkiä kaipaaville, Landbo on erinomainen lähtöpaikka. Pysäköintitilaa on hyvin.

Yhdysreitillä oli luksusta kävellä havunneulasilla päällystetyllä polulla

Sitten kevään tähän jyrkkään laskuun oli rakennettu polut. Jyrkkää on

Ennen portaita tästä polku kulki alas/ylös. Melko haastava kohta. Edelleen on mahdollisuus haastaa itsensä kiertämällä portaat

Vanhan metsän kauniita luontoteoksia

Näitä pari lisää vielä Bakunkärr polulle. Pitkoispuuosuuksia voisi olla enemmänkin

Terhola-Paavonpolku: Ulkoilualueet lähellä asukkaita

Tätä päivää (24.2. 2017) olen odottanut, pääsin hiihtää Järvenpään maineikkailla kuntoradoilla, joista on mukavia hiihtomuistoja. Järvenpäässä ei ole tekolumirataa, mutta heillä on kolme hiihdolle suotuisaa paikkaa: 1) Tuusulanjärven jää, jonne voi aurata ladun 2) Terhola ja 3) Paavonpolku, jotka ovat lumivarmoja pieniä alueita, ja jotka nyt olivat saaneet ylleen hyvän lumipeitteen. Tämä talvi on ollut poikkeuksellinen sillä useana vuonna ensilumen hiihdot on tullut hiihdettyä jommalla kummalla paikalla, mutta nyt vasta tuli lähdettyä tänne ja edellisestä vierailustakin oli kulunut vuosia.

Terholan kuntoradan pysäköinti on hiukan ensikertaa tuleville hankalasti löydettävissä, niinpä Oinaskadun kohdalla Terholantien varressa  oleva P-alue voi olla hyvä paikka lähteä liikkeelle. Paavonpolun pysäköinti on Vähänummentien pohjoispuolella Vanha Valtatien varrella.

Pellonkulman asukkaat pääsevät helposti ladulle

Terhola-Paavonpolku ja yhdyslatu. Luminen, mukava pitkän lenkin reitti.

Terholan Kuntoradan lähtö

Paavonpolun lähtöpaikka

Niin Terholan kuntorata kuin Paavonpolku ovat kummatkin erillisinä ratoina aivan loistavia hiihtopaikkoja. Molemmat radat ovat erittäin hiihdettäviä, helpohkoja ja lisäksi esimerkiksi Terholan yksi vaativa lasku on helposti ohitettavissa. Alunperin Terholan kuntorata oli 2.6 km pitkä mutta vuosien varrella se on saanut kaksi lisämutkaa, joten nyt yhden kierroksen pituudeksi pisimillään tulee noin 4.2 km. Paavonpolun pitkän lenkin pituus on 3 km. Hienoa on, että nämä radat on yhdistetty ns 3 km pituisella yhdysladulla. Se kulkee Järvenpään asuntoalueiden aivan takana tai jopa läpi niin kuin se tekee Pellonkulmassa. Näin moni järvenpääläinen pääsee helposti kävellen hiihtoladulle, josta on mahdollisuus tehdä varmasti kunnon mukainen lenkki. Hienoa suunnittelua Järvenpää. Toki tuo yhdyslatu ylittää 2 isoa tietä Laurilantien ja Vanha Valtatien, jolloin kannattaa ottaa sukset jalasta. Samoin suosittelen Vähänummen alikulkutunnelissa. Näin kun kiertää kerran Terholan radan, hiihtää Paavonpolulle ja kiertää sen kerran ja sitten takaisin Terholaan on jo 15 km hiihdetty. mukava lenkki.

Perheen pienemmille molemmat paikat sopivat aivan mainiosti. Paavonpolun viehätystä lisää mahdollisuus laskea pulkalla. Radan sisäpuolella on pulkkailuun sopiva rinne. Sekä Terholassa, että Paavonpolulla on  ratojen varrella hyvät kuntoilulaitteet lihaskuntoa kohennukseen.

Terhola-Paavonpolun yhdysladulla avautuu upeat peltomaisemat

Paavonpolku-Terhola yhdyslatu kulkee hienosti asutusta seuraten

Paloheinä: HIIHTOkeskus

Paloheinä on kaikille hiihdon ystäville tuttuakin tutumpi paikka. Kohtuullisen hyvän luonnonlumipuitteiden lisäksi täällä on hiihdetty erilaisilla keinolumilla jo pitkään. Aikanaan tekojäiltä puhdistetulla ja kuljetetuilla lumilla, mutta viime vuosina tykkilumella. Hiihtokausi Paloheinässä on valtavan pitkä, ensimmäset hiihtäjät ovat radalla joskus jo marraskuussa ja jatkavat kautta huhtikuulle tai jopa toukokuulle asti. Siinä ehtii maasto tulla tutuksi. Paloheinä on tunnettu keinolumiladuistaan, mutta siellä kulkee erinomaiset Haltiavuoren 3 ja 5 km kohtuullisen vaativat maastoradat. Lumitalvina jotain aivan ainutlaatuista on 10 km lenkki Niskalaan ja Vantaanjoen varteen. Radalla on perinteiseen hiihtoon parilatu menosuuntaan, n. 8 m leveä ura luisteluun ja parilatu paluusuuntaan perinteisen hiihtäjille. Hyvällä kelillä rata on täynnä hiihtäjiä, silloin on hieno tunne olla mukana joukon jatkona.

Keinolumilatu kulki ns. 2 km latupohjalla. Haltiavuoren lenkilläkin oli luonnon lunta

Paloheinän lasku oli oikaistu, Nyt sai laskea entistä vaivattomammin stadionille

Tänään (14.2.2017) keskityin hiihtää keinolumiosuutta. Se olikin saanut hiukan uuttaa muotoilua sitten viime käynnin (marraskuu -16). Radan alku stadionilta lähdettäessä itäänpäin pellon reunassa oli nyt valaistu uusin valaisimin. Sen jälkeen käännyttin takaisin metsän puolelle ja pian oltiinkin tuossa Paloheinän kuuluisassa 1. nousussa. Rata oli kulunut niin kuin se usein on Paloheinässä. Luistelu-uran nousuun syntyy ns. hevosenselkä, jossa on vaikea luistella. Nousun jälkeen tulee helpohko osuus, jossa voi antaa suksen luistaa, kunnes tullaan takaisin 1. mäen päälle. Sitten onkin vauhdikas lasku alas hiihtostadionille. Laskua oli oikaistu ja oli selvästi helpompi laskea kuin aikaisemmin.  Kierrokselle tuli pituutta  noin 3.3 km. Ne jotka eivät halua lähteä maastoon vaativammalle osuudelle voivat mukavasti oikaista ja hiihtää omaa reittiä.

Paloheinässä on paljon kauniita luontokohteita. Tämän radan varrella komeat haavat kiinnittivät huomiota

Paloheinä on 'lumivarma' hiihtopaikka. Radat pidetään kunnossa koko pitkän kauden. Siellä on mahdollista säädellä rasittavuutta erilaisilla radoilla. Paloheinän yksi ominaispiirre on, että siellä hiihdetään vauhdikkaasti, ja monesti tuntuu, että näin aktiivihiihtäjänäkin jää jalkoihin. Toinen ominaispiirre on kansainvälisyys. Siellä näkee hiihtäjiä monesta kulttuurista. Silloin osaa arvostaa entistä enemmän hiihtotaitoa ja mitä se tarjoaa harrastajilleen: kuntoa, lihasvoimaa, koordinaatiota, tasapainoa ja punaisia poskia.

Monelle tuttu hiihtorata

.

Leppävaaran Urheilupuisto: Liikuntapaikka kaikenikäisille

Tänään (13.2.2017) kohteena on mainekas urheilupuisto Leppävaarassa. Jo sisääntulo stadionille oli elämys, kun upea kuusiaita reunusti hienosti jääkiekkokaukaloa. Toisella puolen tietä oli skeittipuisto ja värikäs temppurata. Kokemukset alueesta ovat suunnistuksesta niin kansallisista kuin iltarasteista. Luistelusukset jalkaan ja testaamaan paikallista tekolumirataa.

Mukava tulla hiihtää tätä taideteosta ihaillen

Värikkäät vihaiset linnut loivat puistoon tyylikkyyttä

 Rata kiersi mukavasti hiihtostadionia. Taas kiinnitti huomiota upeat kuusiaidat. Pian alkuverryttelyn jälkeen alkoi kova ja pitkä nousu. Kun tästä oli selvitty, niin reitti kulki mukavasti korkealla kalliolla mukavissa ja avoimissa maisemissa. Reitillä oli pari vauhdikasta laskua ja lyhempää jyrkähköä nousua. Lopuksi kolmannen laskun jälkeen saikin melkein samoilla vauhdeilla lasketella takaisin stadionille. Rata (2.7 km) oli vaihteleva ja mukavan rytmikästä hiihtää. Tosin haastavuudeltaan tämä on Helsingin seudun kovin. Vaatii kohtuullista kuntoa ja laskutaitoa hiihtää tämä rennosti ja erityisesti, jos haluaa tehdä pitkän lenkin.Perheen pienemmille hiihtolenkiksi riittää stadion pienen lisälenkin kanssa maastossa.

Upeat useat kuusiaitapätkät pehmentsivät mukavasti maisemaa. Mikä on näiden historia?

2. nousun jälkeen  tasaista menoa, voi vetää hiukan henkeä

Kallion päällä maisema avautuu näin illallakin

Rata oli tehty maastoon hyvällä maulla. Vanha perinteikäs alue esittäytyy hyvin radalta käsin. Korkeatasoinen liikunta-alue.

Tekolumilatu 2.7 km ja lopuksi stadion kierros

Tuusulanjärven Jää: Ateneumistakin tuttu maisema

Tänään (12.2.2017) lenkki suuntasi tuttuakin tutummalle Tuusulanjärvelle. Suotuista talvi on vahvistanut jään jopa isoja koneita kantavaksi ja hyväkuntoiseksi, joten lähdin suurin odotuksin liikkeelle. Keski-Uudellamaalla on pitkä perinne aurata luistelu-ura jäälle. Mutta sitä ennen jo 70-luvulta muistan, että Tuusulanjärven laturetki kulki hienosti jäällä tehdyillä ladulla ennen luisteluhiihtoaikaa. Hyrylän Varuskunnasta lähtö, kiertäen Keravan Kisa-Veikkojen majan kautta Järvenpään Ristinummelle, josta Teriojan kohdalta laskeuduttiin jäälle. Pitkä reitti poikkesi Järvenpään hiihtoseuran majalle Puolmatkaan ja sieltä peltojen kautta Vanhankylänniemeen ja takaisin järvelle. Saattoipa reitti poiketa vieläpä Rusutjärvelle Keravan Kesärinteelle asti. Vähälumisina useana talvena niin Tuusulan kunta kuin Järvenpään kaupunki ovat  luistelu-uran lisäksi pengertäneet niin perinteistä kuin luisteluhiihtoa varten ladut ja urat. Nyt näytti olevan vain luistelu-ura kunnostettu, mutta hiihtämään pääsi muualla jäällä ja hiihtäjiä olikin runsaasti liikkeellä.

Sarvikallion ohitus ei jätä kylmäksi

Tuusulanjärven luistelu-ura ahkerassa käytössä. Kohti Krapia.

Tuusulanjärven selällä yhdysosuudella  jää oli parhaimmillaan

Kauniina sunnuntaipäivinä jäällä on sankoin joukoin liikkujia, kuka kävellen,kuka hiihtäen, luistellen, potkukelkalla, mutta kaikki nauttivat ainutlaatuisista puitteista. Niin oli tänäänkin liikkeellä satoja ulkoilijoita. Itse valitsin alleni retkiluistimet ja lähtöpaikaksi Tuusulan Kirkkotien venesataman. Rata oli Tuusulan päässä n. 4 m levyinen mutta yhdysreitti ja Järvenpäässä oli noin 8 m leveä väylä, joten oli helppo löytää sopiva ura. Tänään luistelua haitasi runsaat railot ja lukuisat epätasaisuudet. Jäätä oli luettava koko ajan ja siitä huolimatta luistin ajautui railoon ja vei tasapainon. Railojen vuoksi vauhtia ei uskaltanut nostaa kovaksi monessakaan kohdin mutta liukkaalla ja puhtaalla jäällä oli muuten mukava luistella. Parhaimmillaan jää oli Tuusulan ja Järvenpään lenkkien yhdysosalla. Onnelan kohdalla oli tehty myös lyhempi kierros perheen pienemmille sopivaksi. Mikä mukavinta, Rantatien varrella ja Järvenpäässä on useita paikkoja, jossa voi käydä ulkoilun lomassa nauttimassa kahvion antimia.

Reitille tulee pituutta 16.5 km

Taistelukoulun rakennuksia. Etualan pyöreässä rakennuksessa on sauna, jossa joskus on tullut saunottua. Kookkaan saunan lauteilta on hyvä maisema järvelle.

Tuusulanjärvellä luistelu on vain osa viehätystä. Järven vahva historia on ehdottamasti aina läsnä, kun jäällä liikkuu ja täydentää liikuntakokemusta. Tuusulan Kirkko, Gustavelund, Krapi, Onnela, Lottakoto, Taistelukoulu, Diakonissa opisto, Ahola, Tervanokka, Kolmisointupatsas, Vanhankylänniemi, Sarvikallio, siinä osa kohteista, jotka on aina tunnistettettava, kun jäällä käy lenkillä. Osa maisemasta on ikuistettu maamme kansallisaarteisiin lukeutuviin tauluhin, eipä liikuntaympäristöltä voi enempää toivoa.

Pohjoispäässä Kaupunki kohoaa yhä korkeammalle

Halosenniemi, siellä asui silmää Järven kaudeudelle jo yli sata vuotta sitten